Siirry sisältöön

Me olemme Flovi

Fiksut siirrot alkavat meiltä.
Ihmisiä, jotka välittävät. Teknologiaa, joka toimii. Palvelua, johon voit luottaa.

Missiomme

Me teemme autojen siirrosta vaivatonta. Siirrämme autoja parhaalla nopeuden ja hinnan yhdistelmällä niin kaupunkien sisällä kuin valtakunnallisesti. 

Kehitämme älykkäitä, skaalautuvia teknologioita, jotka nopeuttavat ja yksinkertaistavat autoliikkeiden toimintaa. Kun oikeat ihmiset ja oikea teknologia kohtaavat, syntyy palvelu, joka säästää aikaa, toimii luotettavasti ja tekee fiksuista siirroista osan asiakkaidemme arkea.

2008

Perustettu

135+

Työntekijää

18+

Vuoden kokemus alalta

160 000

Siirtoa Euroopassa vuonna 2025

Yhdestä siirrosta kymmeniintuhansiin

Flovi sai alkunsa yksinkertaisesta ajatuksesta: auttaa autoliikkeitä siirtämään autoja helpommin ja nopeammin. Joukko opiskelijoita huomasi, kuinka autoliikkeet ja -vuokraamot kamppailivat logistiikan kanssa, ja päätti tarttua toimeen. Heillä ei ollut takanaan sijoittajia eikä hypetystä, vain kosolti Excel-taulukkoja ja reilusti päättäväisyyttä. Ajan myötä tiimi vaihtui, mutta Aapeli Kallunki pysyi mukana kuvioissa. Vuonna 2015 hän otti koko yrityksen haltuunsa ja alkoi rakentaa Flovia kohti nykyistä muotoaan.

Siitä lähtien olemme kasvaneet tasaisesti ratkomalla asiakkaidemme todellisia ongelmia. Olemme rakentaneet omat työkalumme, kuunnelleet käyttäjiämme ja panostaneet kaikkeen, mikä vie palvelua eteenpäin. Pienestä tiimistä on kasvanut valtakunnallinen logistiikka-alusta, johon Pohjoismaiden suurimmat autoalan toimijat luottavat. Vuonna 2025 uudistimme brändimme ja muutimme nimemme Floviksi. Tämä nimi kuvastaa, mitä teemme parhaiten: pidämme flow'n liikkeellä. Tänä päivänä siirrämme kymmeniä tuhansia autoja vuodessa. Teemme logistiikasta yksinkertaista, jotta asiakkaamme voivat keskittyä myyntiin.

Olemme tehneet tätä jo yli 17 vuoden ajan, ja tavoitteemme on yhä sama: tarjota sujuvia autonsiirtopalveluja asiakkaillemme. Meihin luottavat niin pienet autoliikkeet kuin Pohjoismaiden suurimmat autoalan brändit. Jo yli 200 yritystä on uskonut logistiikkansa Flovin osaaviin käsiin.

Tarvitsipa asiakkaamme siirron yhdelle autolle tai vaikka sadalle, me autamme asiakkaitamme keskittymään siihen, mikä on heille tärkeintä: myyntiin, asiakaspalveluun ja liiketoiminnan kasvuun.

Logistiikan uusi suunta on yli rajojen

Flovi kasvaa vauhdilla: laajennamme toimintaamme Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa ja tähyämme uusille markkinoille eri puolilla Eurooppaa. Kasvatamme jatkuvasti kuljettajaverkostoamme ja parannamme palvelun kattavuutta samalla, kun pysymme täysin riippumattomina. Yksi asia pysyy laajentumisestamme huolimatta samana: haluamme tarjota sujuvan ja laadukkaan asiakaskokemuksen joka ikinen päivä. Olemme kasvusta huolimatta edelleen sama tuttu Flovi – varma, luotettava ja ihmiskeskeinen logistiikkakumppani.

Arvomme

Avoimuus

Olemme rehellisiä ja suoria sekä aina avoimia palautteelle ja uusille ideoille.

Rohkeus

Puhumme asioista avoimesti, otamme vastuuta ja uskallamme kokeilla uutta.

Yhteistyö

Luotamme toisiimme, jaamme vastuuta ja ratkaisemme ongelmat yhdessä.

Hyvä fiilis

Levitämme positiivista energiaa, olemme inhimillisiä ja pidämme ilmapiirin keveänä myös kiireen keskellä.

Excel-taulukoista omaan softaan

Kaikki, mitä Flovilla kehitämme, on suunniteltu helpottamaan asiakkaidemme arkea. Alkuun tarjosimme yksinkertaisia työkaluja, joiden avulla autoliikkeet saattoivat tilata siirtoja verkossa ja kuljettajat valita haluamansa ajot. Kehitimme palvelua eteenpäin palautteen pohjalta, ja vuonna 2019 lanseerasimme täysin digitaalisen varausjärjestelmän, joka tarjoaa käyttäjälle paremman käytettävyyden, seurannan ja ympärivuorokautisen pääsyn siirtopalveluihin. Kehityksemme jouduttamiseksi otimme teknologiakehityksen oman sisäisen teknologiatiimimme hoidettavaksi. Näin olemme pystyneet ja pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Nykyään alustamme kautta hoidetaan tuhansia siirtoja viikoittain. Jokaisen siirron taustalla toimii tekoälypohjainen logistiikkajärjestelijä, joka auttaa sopivan kuljettajan löytymisessä ja parhaan reitin suunnittelussa. Kehittämämme fiksut toimintatavat auttavat yrityksiä operoimaan nopeammin ja tehokkaammin. Selkeä hinnoittelu, reaaliaikainen siirtojen seuranta ja luotettava asiakaspalvelu tekevät meistä halutun pitkäaikaisen yhteistyökumppanin.

Tutustu flovilaisiin

Flovi ei liikuta pelkästään autoja. Laitamme asiat liikkeelle yhdessä.

Yksi suurimmista vahvuuksistamme on ihmisläheinen toimintakulttuurimme. Flovin kuljettajaverkosto ja tiimit koostuvat ihmisistä, jotka välittävät. Uskomme, että hyvä palvelu alkaa siitä, miten kohtelemme toisiamme. Luomme tilaa avoimuudelle, rohkeudelle ja yhteistyölle. Tiedämme, että virheet kuuluvat kasvuun ja palaute vie meitä eteenpäin. Tuomme hyvää fiilistä jokaiseen kohtaamiseen ja rakennamme luottamusta yhdessä tekemällä. Yhteinen tavoitteemme pitää meidät liikkeessä: haluamme helpottaa niiden ihmisten arkea, jotka luottavat meihin joka päivä.

Työkalumme säästävät aikaa. Ihmisemme rakentavat luottamusta.

Flovi 2025

Go with the Flovi

Kaikki ajologistiikka yhdeltä kumppanilta – enemmän ymmärrystä, paremmat hinnat ja vähemmän säätöä. Flovi vie perille.