Täyttä kaasua ilman omia kuljettajia – Flovi on tärkeä osa Carstoren kasvutarinaa
Kun vaihtokauppaan keskittyvä Carstore aloitti toimintansa Suomessa vajaat kaksi vuotta sitten, tavoitteena oli kasvaa moderniksi autokaupaksi ilman omia kuljettajia.
Flovi oli Carstoren ilmiselvä valinta kumppaniksi autonsiirtoihin.
“Päätimme ulkoistaa logistiikan alusta lähtien. Olemme osa Hedin Mobility Groupia, ja Flovi oli tuttu kumppani sitä kautta. Valitsimme Flovin, koska he tarjoavat helppoja ja luotettavia autonsiirtopalveluja ja tavoitteenamme on kasvaa ilman omia kuljettajia”, kertoo Mikko Toivakka, Carstore Vantaan varastovastaava.
Carstorella on tällä hetkellä myymälät Vantaalla ja Tampereella ja uusia on tarkoitus avata muuallekin Suomeen lähitulevaisuudessa.
Valitsimme Flovin, koska tavoitteenamme on kasvaa ilman omia kuljettajia.
- Mikko Toivakka, Carstore
“Suosittelen ulkoistamaan logistiikkapalvelut”
Carstore lupaa asiakkailleen helppoa, turvallista ja hieman hauskempaa autokauppaa. Flovin avulla nämä lupaukset pitävät myös silloin, kun auto tarvitsee toimittaa asiakkaan kotiin tai toiseen toimipisteeseen lähemmäs asiakasta.
Mikko Toivakan mukaan logistiikalla on todella iso rooli Carstoren kasvussa.
“Ostamme ja myymme autoja päivittäin, ja toimituksilla on suora vaikutus asiakaskokemukseen. Flovin ansiosta voimme pitää kiinni asiakaslupauksistamme, mikä lisää asiakastyytyväisyyttä ja luottamusta meihin”, Toivakka toteaa.
Toivakka suositteleekin kaikkia autonsiirtoja tarvitsevia toimijoita ulkoistamaan logistiikkansa.
“Se on paljon helpompaa, kun ei tarvitse itse stressata aikatauluista ja muusta, vaan ammattilainen hoitaa siirrot.”
Mikko Toivakka, Carstore Vantaa
Flovin palvelut ja helppo käyttö tukevat kasvua
Flovin asiakasportaalia Toivakka kehuu selkeäksi ja helppokäyttöiseksi. Flovin käyttöönotto uusille myyjille on ollut suoraviivaista.
“Se on viiden minuutin homma”, Toivakka sanoo.
Arjessa Flovi helpottaa työntekoa konkreettisesti.
“Kiteyttäisin Flovin hyödyt niin, että se on helppo, luotettava ja simppeli. Pystyn vaikka asiakaspuhelussa kertomaan heti asiakkaalle, milloin auto on toimitettuna. Se on iso juttu”, Toivakka kuvailee.
Myös vaihtoautojen noudot asiakkaiden kotoa sujuvat helposti Flovilta tilattuna.
Flovi on helppo, luotettava ja simppeli.
- Mikko Toivakka, Carstore
Olipa kyse auton ostosta, vaihdosta tai myynnistä, Flovi hoitaa Carstoren tarvitsemat autonsiirrot helposti ja luotettavasti – täysin linjassa Carstoren omien kulmakivien eli helppouden, läpinäkyvyyden ja luotettavuuden kanssa.
Carstore panostaa siihen, että jokainen asiakas löytää itselleen sopivan auton – Flovi puolestaan huolehtii, että autot siirretään oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
“Flovin ansiosta meidän ei tarvitse pyörittää omaa siirtohenkilöstöä. Jos olet autoalalla töissä, etkä haluaa stressata logistiikasta tai kuljettajien palkkaamisesta, niin kannattaa käyttää Flovia”, Toivakka suosittelee.
Katso video: